Vuosikatsaus 2012

(Blogi on ollut "hetkisen" aikaa taas tauolla muutto/matkusteluhässäkän vuoksi, mutta on taas aika palata sorvin ääreen. Tämä teksti on kirjoitettu viimevuoden heinäkuussa, siksi otsikossa edelleen vuosi 2012)

Tälläkertaa vuorossa viimevuoden heinäkuun tapaan vuosikatsaus. Valitettavasti kaikkia maailman sarjoja en tänäkään vuonna ehtinyt katsomaan, joten kiinnostavista sarjoista epäreilusti(?) ilman palkintoja jää tänävuonna ainakin Boss, Hustle, Curb Your Enthusiasm, Person of Interest, Downton Abbey ja Good Wife.

Paras draamasarja:

Homeland (Showtime)

Game of Thrones (HBO)

Justified (FX)

Sherlock (BBC)

Spartacus (Starz Media)

Viimevuoden tavoin parhaan draamasarjan pysti menee hieman yllättäen ensikertalaiselle. Olin valmistautunut lätkäisemään palkinnon automaattisesti viimevuoden hallitsevalle voittajalle Game of Thronesille, mutta mestarin hienoinen tasonlasku ja Homelandin huikaiseva tulokaskausi varmistivat Showtimen vakoojadraaman voiton. Viimevuoden tavoin erinomaiset Sherlock ja Justified jäävät nuolemaan näppejään erinomaisista tuotantokausistaan huolimatta. Spartacus päräyttävästä loppukaudestaan huolimatta oli alusta varsin laahaava, eikä varsinaisesti kilpaillut ykkössijasta.

Paras yksittäinen jakso:

"Blackwater" 2x09 Game of Thrones (HBO)

"Marine One" 1x12 Homeland (Showtime)

"The Gunfighter" 3x01 Justified (FX)

"The Reichenbach Fall" 2x03 Sherlock (BBC)

"The Weekend" 1x07 Homeland (Showtime) 

"The Wrath of the Gods" 2x10 Spartacus (Starz)

Presidentti Obamankin suosioon noussut agenttidraama Homeland vie potin parhaan jaksonkin kategoriassa. Kategorian kaikki ehdokkaat ovat tänävuonna timantinkovia, mutta Homelandin The Weekend nousee ylitse muiden jättäen Game of Thronesin taistelupainotteisen massiivisen budjettimonsterijakson The Blackwaterin kakkoseksi. Sherlockin ja Spartacuksen kausien päätösjaksot olivat myös täysiä viiden tähden jaksoja, mutta kaikkia ei voi palkita.

Paras komedia/musikaali:

Archer (FX)
Cougar Town (ABC)

Veep (HBO)

The League (FX)
The Life and Times of Tim (HBO)

Tämäkin kategoria menee ensikertalaiselle, kun kaapelikanava HBO:n mainio sanailukomedia Veep vei selkeästi ykkössijan. Huippunäyttelijöillä ja mahtavalla osittain improvisoidulla dialogilla varustettu sarja ei lakannut huvittamasta uusintakatselullakaan. Lähimmäksi haastajaksi nousi Bill Lawrencen Cougar Town. Sarja jatkoi kakkoskauden tapaan erinomaista tasapainottelua komedian ja draaman välillä, huipentuen sarjan oletettuun finaalijaksoon. Mutta yhtenä televisiokevään parhaimmista uutisista, TBS osti oikeudet sarjaan ja tätä herkkua saamme nähdä ainakin vielä yhden tuotantokauden verran. Tänävuonna listalle nousi myös kaksi animaatiosarjaa. FX:n mainio Archer tuntuu paranevan vanhetessaan ja HBO:n vuoden tauolla ollut Life and Times of Tim oli jälleen kaikessa epäkorrektioudessaan loistavaa tavaraa. FX:n komediaparivaljakko The League ja It's Always Sunny eivät tänävuonna ihan parhaimpien vuosiensa tasolle päässeet, mutta olivat silti molemmat huomattavasti pirteämpiä kuin viimevuoden listalta pudonneet Modern Family ja How I Met Your Mother.

Paras miespääosa draamasarjassa:

Benedict Cumberbatch as Sherlock Holmes in Sherlock

Damian Lewis as Nicholas Brody in Homeland
Nathan Fillion as Richard Castle in Castle

Michael Pitt as Jimmy Darmody in Boardwalk Empire

Geoff Stults as Walter Sherman in The Finder

Myös miespääosakategorian osalta ehdokkaiden lista on uudistunut varsin rankasti. Uutena lisäyksenä tulokassarjoista listalle nousi Homelandin Damian Lewis, sekä The Finderin Geoff Stults. Boardwalk Empiressä otteitaan toisella kaudella parantanut Michael Pitt teki mainittavan arvoisen roolisuorituksen, kuin myös hieman komediallisempaa roolia vetävä Nathan Fillion Castlen nimikkoroolissa. Kategorian voitto menee kuitenkin BBC:n loistavan Sherlock-adaptaation pääosaa esittävälle Benedict Cumberbatchille, joka onnistui kakkoskaudella tekemään jo valmiiksi todella kiinnostavan hahmon kiinnostavasta versiosta vieläkin kiinnostavamman.

Paras naispääosa draamasarjassa:

Anna Torv as Olivia Dunham in Fringe

Claire Danes as Carrie Mathison in Homeland 

Elisabeth Moss as Peggy Olsen in Mad Men
Emily VanCamp as Emily Thorne in Revenge
Lucy Lawless as Lucretia in Spartacus

Tulokassarja Homelandille napsahtaa jo kolmas Neat-pysti parhaan naispääosan myötä. Kilpailu myös tässä kategoriassa oli äärimmäisen kovaa ja palkinnon olisi mielellään jakanut myös mm. scifikuningas Fringessä tänäkin vuonna erinomaista työtä tehneelle Anna Torville tai Mad Menissä hullujen miesten viidakossa jo viisi vuotta kunniakkaasti selvinneelle Elisabeth Mossille. Viimevuonna kategorian voittanut Lucy Lawless saa tälläkertaa tyytyä ehdokkuuteen.

Paras miessivuosa draamasarjassa: 
Aaron Paul as Jesse Pinkman in Breaking Bad

Alfie Allen as Theon Greyjoy in Game of Thrones

Jared Harris as Lane Pryce in Mad Men
Mandy Patinkin as Saul Berenson in Homeland

Peter Dinklage as Tyrion Lannister in Game of Thrones

Viime vuoden tavoin ehkä kaikista tiukimmaksi kategoriaksi muodostui paras miessivuosa draamasarjassa. Tälläkertaa kovasta kaartista voiton vei Game of Thronesissa Theonina vakuuttanut Alfie "Lilyn pikkuveli" Allen. Saman sarjan Peter Dinklage jatkoi ensimmäiseltä kaudelta tutuksi tullutta loistavaa duunia, kuin myös Breaking Badin Aaron Paul, sekä Mad Menin Jared Harris. Aina vakuuttava Mandy Patinkin onnistui myös vakuuttamaan yksihenkisen raadin tulokassarja Homelandissa. Niin monta muutakin olisi tässä kategoriassa voinut huomioida, niukasti listan ulkopuolelle jäi mm. Giancarlo Esposito, Vincent Kartheiser, John Slattery, Nikolaj Coster-Waldau, Walton Goggins, Jeremy Davies sekä Nick Tarabay.

Paras naissivuosa draamasarjassa:

Christina Hendricks as Joan Harris in Mad Men

Lena Headey as Cersei Lannister in Game of Thrones

Maisie Williams as Arya Stark in Game of Thrones
Morena Baccarin as Jessica Brody in Homeland
Katrina Law as Mira in Spartacus

Viimevuoden ehdokkaista tälläkertaa on mukana vain Maisie Williams, joka jatkaa kasvuaan television parhaana lapsinäyttelijänä. Lena Headey samasta sarjasta vie kuitenkin tälläkertaa pisimmän korren. Spartacuksen Katrina Law myös osoitti taitonsa muutenkin kuin ulkonäöllisesti hahmonsa noustua keskeisempään asemaan toisella tuotantokaudella. Christina Hendricks jää tänäkin vuonna ilman ykkössijaa, vaikka miesten dominoimassa Mad Menissä ei varjoon lainkaan jäänytkään. Morena Baccarin teki myös mainiota työtä, vaikka helposti Homelandin tähtisikermän keskellä unohduksiin saattaisi jäädäkin.

Paras miespää/sivuosa komediasarjassa:

Charlie Day as Charlie, Kelly in It's Always Sunny in Philadelphia

Matt Leblanc as Matt Leblanc in Episodes

Reid Scott as Dan Egan in Veep
Timothy Simmons as Jonah Ryan in Veep
Ty Burrell as Phil Dunphy in Modern Family

Tänä vuonna voiton parhaan mieskoomikon kategoriassa vie viimekin vuonna ehdolle päässyt Matt LeBlanc Showtimen komediasarjassa Episodes. Jo sarjan ensikaudella LeBlanc esitti hienoa karrikoitua versiota itsestään, sarjan pysyessä kuitenkin lähinnä puhtaasti komedian puolella. Toisella tuotantokaudella mukaan saatiin myös hyvin toimivaa draamapuolta "Pucksin" menestyksen oltua odotettua heikompi. Viimevuoden tapaan ehdokkuuksille pääsivät myös Ty Burrell ja Charlie Day jotka edellisvuosien tapaan jatkoivat vakuuttavaa työtä. Listalle nousivat myös Veepissä naurattaneet Timothy Simmons ja Reid Scott.

Paras naispää/sivuosa komediasarjassa:

Amy Poehler as Leslie Knope in Parks and Recreation
Busy Philipps as Laurie Keller in Cougar Town

Julia Louis-Dreyfus as Selina Meyer in Veep

Kaitlin Olson as Dee Reynolds in It's Always Sunny in Philadelphia
Sofia Vergara as Gloria Pritchett in Modern Family

Tulokassarjat juhlivat jälleen, kun naiskoomikkojen kategoriassa tämän vuoden selkeä voittaja on varapresidenttiä hulvattomasti näytellyt Julia Louis-Dreyfus. Omalla tavallaan uuden tulokassarjan näyttelijöiden onkin helppo yllättää arviointiperusteita miettiessä, siinä missä tiettyyn hahmoon jämähtäneet konkarit jäävät helpommin unohduksiin, vaikka hyvää työtä tekevätkin vuodesta toiseen. Tämä päti tänävuonna kategorian kaikkiin muihin ehdokkaisiin, joista varsinkin Kaitlin Olson jaksaa vuodesta toiseen huvittaa Deandra Reynoldsin roolissa.

The Finder

Viimevuonna Bonesin nokkamies Hart Hanson esitteli katsojille "takaoven" kautta liudan uusia hahmoja sarjan kuudennen kauden yhdeksännessätoista jaksossa. Jakso toimi samalla pilottina FOXille uudesta sarjasta The Finder. Eipä mennyt kauaakaan tuon Bones-jakson esittämisestä, kun FOX ilmoitti tilaavansa The Finderia ensimmäisen tuotantokauden verran ja minä jos kuka olin uutisesta innoissani. Hart Hanson on osoittanut taitonsa Bonesissa, joka varsinkin ensimmäisillä tuotantokausillaan oli valloittava sarja. The Finder vaikutti Bonesiakin mielenkiintoisemmalta konseptilta. Riemu jäi kuitenkin valitettavan lyhytaikaiseksi, kun sarjan vasta päästessä kunnolla käyntiin, FOX lopetti tuotannon ensimmäisen vuoden jälkeen. Sarjan persoonallinen tyyli kuitenkin ehti saavuttaa oman fanijoukkonsa lyhyen olemassaolonsa aikana.

Sen lisäksi, että The Finder on Bonesin spin-off, se perustuu Richard Greenerin "The Locator" kirjoihin. En ole kyseiseen kirjasarjaan tutustunut, joten en osaa arvioida kuinka paljon alkuperäismateriaalista on poikettu. Sarjan päähenkilönä on armeijan hommista eläköitynyt majuri Walter Sherman (Geoff Stults). Ennen sarjan alkua Walter on sotahommissa loukannut itsensä tienvarsipommiin. Onnettomuudessa saatujen aivovaurioiden myötä Walterin luonne tuntuu muuttuneen täysin, huumorintajuttomasta majurista muuttui kertarysäyksellä pakkomielteiden ja vainoharhaisten salaliittoteorioiden riivaama boheemikko. Onnettomuuden myötä hän huomaa kuitenkin saaneensa myös asioiden löytämisen lahjan. Walterin eriskummallinen lähestymistapa asioihin tuottaa yllättäviä tuloksia: oli kyse sitten henkilöstä, metsään ammutusta luodista tai kauan sitten kadonneesta ruokareseptistä, mikään ei pysy piilossa Walter Shermanilta. Walterin maine 'löytäjänä' leviää nopeasti ja pian hänen luokseen tulvii ihmisiä ympäri Yhdysvaltoja, jotka kaikki ovat menettäneet ja hukanneet jotain. Walter ottaa mielellään haasteita vastaan, apunaan hänen epätodennäköisen ystävärinkinsä, johon kuuluu U.S Marshal Isabel (Mercedes Masohn), juristigorilla Leo Knox (Michael Clarke Duncan) ja tämän huostassa oleva rikollisuuteen taipuvainen romanityttö Willa (Maddie Hasson).

"The trouble is, usually I find more than what people want."

The Finder jatkaa nykysarjojen jo kohta puuduttavalta tuntuvaa muotisuuntausta, jossa perinteisellä idealla kulkevan ongelmanratkontasarjan muottia rikastetaan eksentrisellä päähenkilöllä. Walter Sherman onnistuu kuitenkin olemaan todella mielenkiintoinen hahmo, eikä sarja omista hänelle kaikkea ruutuaikaa vaan tilaa jää muillekin hahmoille. Tämä osoittautuukin ehkä The Finderin suurimmaksi heikkoudeksi. Siinä missä Walter ja jossain määrin myös Leo ovat todella kiinnostavia hahmoja, sarjan naishahmot jäävät valitettavan laimeiksi ja jaksoihin heille kirjoitetut sivujuonet eivät yleensä juurikaan kiehdo. Hahmot on kuitenkin huono valituksen aihe, koska Geoff Stultsin toikkarointia Walter Shermanina katsoisi mielellään vaikka väliajat olisi täytetty maalin kuivumisella. Kyseessä on ehdottomasti yksi herkullisimmista hahmoista televisiossa viimeaikoina.

Mukavasti poikkeava idea, rento tunnelma, sekä pienet veikeät yksityiskohdat erottavat The Finderin positiivisella tavalla perinteisistä sarjoista, jossa jokaisessa jaksossa päähenkilö ratkaisee uuden ongelman. Sarjan huumori on useimmiten erittäin toimivaa, onkin harmi että sitä tunnutaan säästelevän kun tyyliin tuntuisi sopivan laittaa vielä enemmän kieltä poskelle. Sarjan backdoor pilot-jakso toimi tällä saralla erinomaisesti, mutta valitettavasti sarjan pilottijakson potentiaalia ei onnistuttu täysin lunastamaan kaikissa sarjan jaksoissa. Onneksi kuitenkin pilottijaksossa ihastuttaneista elementeistä tärkein, sarjan omintakeinen rento tunnelma on onnistuttu säilyttämään. Se tekee The Finderista mukavaa katseltavaa silloinkin, kun viikon jaksojuoni sortuu kaavamaisuuteen. Osa jaksoista ei ole juonellisesti kummoisia, mutta joukkoon mahtuu muutama todellinen onnistuminenkin. Pääjuoni ei kunnolla ehtinyt edes käynnistymään, mutta siitä on syyttäminen pelkästään FOXia, joka katkaisi tämänkin sarjan lennon ennenaikaisesti.

Paras jakso: 1x01 An Orphan Walks Into a Bar

The Finder on heikkouksistaan huolimatta tunnelmaltaan piristävän erilainen sarja, jonka kaltaisia televisioon kaivataan ehdottomasti lisää.

32/50

Freaks and Geeks

Nostalgiakorneri tekee pitkästä aikaa paluun ja tälläkertaa syynättävänä 90-luvun loppupuolella esitetty Paul Feig/Judd Apatown kynäilemä ja tuottama high school-draamakomedia Freaks and Geeks. Monien muidenkin laadukkaiden sarjojen kirousta seuraten, Freaks and Geeksiä ei sen ilmestyessä osattu arvostaa ja heikoista katsojaluvuista johtuen sarja jäi yhden tuotantokauden mittaiseksi, ei kuitenkaan ennenkuin ehti nappaamaan yhden Primetime Emmyn. Myöhemmin kulttimaineeseen noussut sarja on kuitenkin saanut enemmän ansaitsemaansa huomiota ja niittänyt huomattavan määrän kehuja.

Freaks...

Freaks and Geeks-nimen mukaisesti sarjan keskiössä on William McKinley High Schoolin kaksi varsin erilaista nuorisoalakulttuuria edustavaa jengiä: friikit ja nörtit. Friikeillä ja nörteillä ei keskenään yhteistä ole muuta kuin se, että vielä toisiaankin vähemmän he pitävät koulun suosituista oppilaista. Altavastaajia on aina mielenkiintoista seurata, varsinkin kun tässä sarjassa kliseisestä ihmisjaottelusta huolimatta, kukaan ei nouse ryysyistä rikkauksiin nuorisoelokuvista tuttuun puuduttavaan tapaan. Nörtti ei saa unelmiensa naista riisuttuaan silmälasit ja vanhempiensa päähänpotkima häirikkö ei tee täyskäännöstä muuttuen kymppioppilaaksi. Vaikka Freaks and Geeks sijoittuu 80-luvulle, kamppailevat sen kuvaamat high school-nuoret vielä nykypäivän oppilaillekin tuttujen asioiden parissa. Jotkut teemat vain yksinkertaisesti ovat ajattomia ja Freaks and Geeks toimii sillä saralla erinomaisesti. Vielä yli kymmenen vuotta sarjan julkaisustakaan ei tunnu siltä että aika olisi ajanut sarjasta ohi. Sarjan arkipäiväiset tilanteet ovat sellaisia, joihin varmasti itse kukin voi samaistua ja juuri tästä syystä sarja tuntuu erittäin kotoiselta seurattavalta.

... and geeks.

Nostalgiakiikareilla sarjasta erittäin mielenkiintoista seurattavaa tekee se, että se vilisee aikuisena sittemmin tähteyteen nousseita näyttelijöitä teineinä. Sarjan pääosista löytyy mm. John Francis Daley (Bones, Waiting...), Linda Cardellini (ER), Seth Rogen (Green Hornet, Knocked Up, Superbad), James Franco (Pineapple Express, 127 Hours), Busy Philipps (Terminator: SCC, Cougar Town), Jason Segel (How I Met Your Mother, Forgetting Sarah Marshall) sekä Martin Starr (Adventureland, Knocked Up). Löytyypä sarjasta pienissä sivuosissa myös Ben Stiller sekä Ben Foster. Freaks and Geeksin näyttelijäkaartissa hyvää on myös se, että high school nuoriksi ei ole periamerikkalaiseen tyyliin laitettu kolmekymppisiä näyttelijöitä.

Paras jakso: 1x17 The Little Things

Freaks and Geeks on erinomainen kuvaus valtavirrasta poikkeavien nuorten kouluarjesta. Sarja ei mitään syvällistä tarjoa, mutta siitä huolimatta ja osittain siitä syystä Freaks and Geeks on mukavan kevyttä ja viihdyttävää seurattavaa.

35/50

Game of Thrones 2. Tuotantokausi

Game of Thrones on tällähetkellä television kiistatta isoin sarja. Kolmessa maassa yhtäaikaisesti pyörivä kunnioitusta herättävä tuotantokoneisto taikoo ruudulle televisiosarjahistorian todennäköisesti laajinta maailmaa ja DVD-myynti, nettilataukset ja katsojaluvut rikkovat ennätyksiä. Keväällä 2012 sarjasta esitettiin tälläkertaaa tarkastelun alla oleva toinen tuotantokausi, jossa ensimmäisen tavoin on kymmenen tunnin mittaista jaksoa. Loppuosa tekstistä saattaa sisältää pieniä juonipaljastuksia.

Ensimmäisen tuotantokauden tapahtumien seurauksena valtakunta on jakautunut useampaan osaa. Westerosin kuningas Robertilta vallan epäselvissä olosuhteissa perineen Joffreyn sadistinen luonne ja tätä kohtaan esitetyt äpäräsyytteet herättävät epäluottamusta ja lisää kuningasehdokkaita pompsahtaa lähes jokaisesta provinssista. Robertin veli Stannis lännestä kokee vallan kuuluvan hänelle, heidän nuorempi veli Renly etelästä haluaa kuninkaaksi koska kokee olevansa karismaattisempi, Robb pohjoisesta janoaa kostoa isänsä puolesta ja aiemminkin kapinaherkäksi osoittautunut Iron Islandsin hallitsija Balon Greyjoy näkee tilaisuutensa koittaneen sisällissodan vallitessa. Samalla eristyksessä kaukana Westerosin kahinoista Jon jatkaa tutkimusmatkaansa pohjoiseen ja kaukana idässä Daenerys yrittää koota joukkojaan kasaan.

Hahmogalleria on valtaisa ja toisen kauden päätteeksi sarjassa onkin jo listausten mukaan peräti 25 päähenkilöä. Johdonmukaisesti suunnitellun pohjamateriaalin ansiosta hahmot pysyvät kuitenkin kiinnostavina ja tarkkaavainen katsoja ei missään vaiheessa mene sekaisin. Sarjan valtava hahmomäärä on sarjan suurimman vahvuuden ohella kuitenkin myös sen suurin heikkous. Juonen eteneminen on ajoittain rikkonaista, kun jaksoissa yritetään seurata kahdeksaakin juonta yhtäaikaisesti, eikä silti kaikkia henkilöhahmoja saada mahdutettua kaikkiin jaksoihin. Juoni ei toisella tuotantokaudella myöskään edennyt ehkä aivan yhtä selkeätä kaarta kuin ensimmäisellä tuotantokaudella ja vapauksia lähdemateriaaliin nähdenkin otettiin varsin runsaasti. Osa muutoksista oli miellyttäviä, osa taas tuntui hieman turhalta ja aiheutti ihmetystä. Valtavasta hahmomäärästä johtuen Game of Thrones joutuu alati pomppimaan maantieteellisesti toisistaan eristyksissä olevien sivujuonten välillä, hoitaen sen kuitenkin useimmiten yllättävänkin sulavasti. Osa juonista tuntuu silti irrallisilta, kun niiden merkitys pääjuonelle ei selviä vielä toisellakaan tuotantokaudella. Toisaalta niin kauan kun dialogin taso pysyy niin erinomaisena kuin se on tähän asti ollut, Game of Thronesin taipumus olla palkitsematta katsojaa perinteisten kaavojen mukaan ja sortumatta tarinankerronnallisiin kliseisiin on myös erittäin piristävää ja erilaista.

Yksi Game of Thronesin vahvuuksista on edelleen sen näyttävä ulkokuori: efektit, maisemat, puvustus, lavastus ja cinematografia ovat kaikki silmiä hivelevän kaunista katsottavaa. Sarja ei silti missään vaiheessa tunnu sisällöttömältä patsastelulta, vaan dialogi ja näyttelijät pääsevät useimmiten sarjan ulkoasun tasolle. Toisella tuotantokaudella konkarit Peter Dinklage ja Conleth Hill jatkoivat ykköskaudelta tuttua erinomaista työtä ja nuoremmista nimistä varsinkin Maisie Williams ja Alfie Allen nousivat tänä vuonna huikealle tasolle.

Toisesta tuotantokaudesta puhuttaessa on ehdottomasti nostettava esille kauden loppupuolella esitetty yhdeksäs jakso "Blackwater". Toisen tuotantokauden jännite huipentui tähän tunnelmaltaan erittäin intensiiviseen jaksoon, joka sarjan tyylille poikkeuksellisesti sijoittui vain yhden kaupungin tapahtumiin. Jättimäinen budjettibonus jaksoa varten, sarjan perustana toimineiden kirjojen kirjoittaneen George R.R. Martinin jaksokäsikirjoitus sekä ohjaajalegenda Neil Marshallin vierailu riittivät varmistamaan sen, että taistelukohtauksien vähyydestä ja pienuudesta valittaneet fanit saatiin hiljaiseksi, ainakin hetkeksi. Blackwateria seurannut kauden finaalijakso keskittyikin lähinnä seuraavan kauden pohjustamiseen ja onnistuikin siinä niin erinomaisesti, että uskon sarjan vain kasvattavan katsojalukuja seuraavalle tuotantokaudelleen.

Paras jakso: 2x09 "Blackwater"

Game of Thrones jatkoi toisella tuotantokaudellaan tuttua laadukasta linjaansa, joskaan missään vaiheessa aivan ensimmäisen vuoden tasolleen pääsemättä. Ei ole kuitenkaan kaukaa haettua väittää GoTia tämän hetken vaikutusvaltaisimmaksi sarjaksi, joka on ehdotonta pakkokatsottavaa kaikille, jotka pitävät televisiota kiinnostavana taidemuotona.

42/50

The League 2. Tuotantokausi

Tämän kirjoittaminen onkin lykkääntynyt luvattoman pitkään. Kolmetoista jaksoa sisältävä toinen tuotantokausi The Leagueta esitettiin jo syksyllä 2010. Viiden fyysisesti aikuisen, mutta henkisesti lapsen tasolla olevan miehen fantasiafutisinnostuksesta kertova FX:n The League on viimeisen parin vuoden ajan ollut yksi ehdottomia suosikkejani komediasarjoista. Rajattomalla intohimolla penkkiurheiluun suhtautuvat ja alituiseen toinen toistaan elaborantimpia kepposia toisilleen virittävät mieslapset ovat ärsyttävyydessään yllättävän samaistuttavia, inhimillisiä ja ennenkaikkia viihdyttäviä hahmoja.

The Leaguen toinen kausi toimii jotakuinkin samoilla mausteilla kuin ensimmäinenkin kausi. Vanhat kumppanit Taco (Jon Lajoie), Kevin (Stephen Rannazzisi), Pete (Mark Duplass), Ruxin (Nick Kroll), Jenny (Katie Aselton) ja Andre (Paul Scheer) yrittävät yhä nöyryyttää toisiaan sekä verbaalisissa mittelöissä, että virtuaalisella futiskentällä. Ensimmäisellä tuotantokaudella naljailun kohteeksi lähes poikkeuksetta päätyi surkean tyylitajun omaava Andre, jonka vaatekaapista löytyy jälleen jaksosta toiseen mitä käsittämättömämpiä hirvityksiä. Toisella kaudella Andre saa kuitenkin välillä hengähtää, kun remmiin astuu Ruxinin uskomattoman ärsyttävä lankomies Rafi "Bro lo el cuñado" (Jason Mantzoukas), joka saa välittömästi koko jengin vihat päälleen. Mauttomuuksia sarjatulella laukova Rafi osoittautuukin kaikessa yököttävyydessään huippuhauskaksi hahmoksi ja yhdeksi kakkoskauden kirkkaimmista valopilkuista.

"Consept of extinguishing a human life really gets me aroused. It's called the murder boner."

Toinen tuotantokausi nostaa tasoa jo mainiosta ensimmäisestä tuotantokaudesta erinomaiseksi. The League on löytänyt oman tyylinsä tasapainotellen realistiselta kuulostavan dialogin ja överiksi eskaloituvien jaksojuonien välillä. Vaikka kaverukset joutuvat harva se jakso mitä epäuskottavimpiin tilanteisiin tehdessään kaikkensa fantasialiigajoukkueidensa eteen, päällepuhumiseen ja epäsoveliaisiin kuittailuihin perustuva vuoropuhelu tekee tilanteista niin kotoisan tuntuisia. Katsojan on helppo samaistua hahmoihin, kun mieleen tulee oman työpaikan kahvihuoneessa käydyt päänaukomisfestivaalit. Visuaalisesti sarja ei ihmeitä tarjoa, mutta se ei jää juurikaan nyppimään, koska naurun kyynelien täyttämillä silmillä ei kuitenkaan näe mitään.

Paras jakso: 2x07 Expert Witness

The Leaguen toinen tuotantokausi on yksi parhaita yksittäisiä komediasarjojen tuotantokausia mitä olen nähnyt. Mikäli sarjan persoonallinen tyyli ja usein varsin sopimaton huumori ei häiritse, tästä ei komedia juurikaan parane.

44/50

The Walking Dead 2. Tuotantokausi

Ensimmäisellä tuotantokaudella vaihtelevasta tasosta kärsinyt The Walking Dead yritti aloittaa toisen tuotantokauden puhtaalta pöydältä nokkamies Frank Darabontin annettua tauon aikana kenkää koko käsikirjoitustiimille. Hommaa ei kuitenkaan jostain syystä saatu toimimaan ja lopulta tuottajat ilmoittivat Frank Darabontinkin lopettavan sarjan parissa työskentelyn. Epävarmuus ja sekoilu kulissien takana näkyi kakkosvuonna myös sarjan tasossa negatiivisella tavalla. Sarjakuva/kirja-adaptaatioilla on aina kaksi yleisöä miellytettävänään: lähdemateriaaliin tutustuneet ja sarjaa tyhjältä pöydältä seuraamaan alkaneet katsojat. The Walking Deadin toinen tuotantokausi ei tuntunut onnistuvan saavuttamaan kumpaakaan kohderyhmäänsä. Itse en ole The Walking Dead-sarjakuviin tutustunut, mutta kuulopuheen mukaan lähdemateriaalista on poikettu aika runsaasti, mikä on kaihertanut sarjakuvien hardcorefanien mieltä.

Juonellisesti toinen kausi jatkaa suoraan siitä mihin edellinen jäi. Sekalainen porukka zombi-invaasiosta selviytyneitä jatkaa matkaansa tienpäällä etsien seuraavaa turvasatamaa. Kuka porukkaa johtaa? Mitkä lait pätevät maailmanjärjestyksen mullistuttua? Yritetäänkö rakentaa jotain yhteistä, vai huolehtiiko jokainen itsestään? Näitä ykköskaudelta tuttuja teemoja pyöritellään myös toisella tuotantokaudella. Mielenkiintoisesta premissistä huolimatta The Walking Dead ei onnistu pitämään otteessaan, kun juoni ei tunnu kauden puoleen väliin mennessä edenneen laisinkaan. Hitaasti kulkeva juoni ei haittaisi, jollei sarjan suurimmat puutteet olisi draama- ja hahmo-osastolla.

Hahmot pysyvät tuskastuttavan samanlaisina ja yksiulotteisina läpi koko kauden. Näyttelijät tekevät siedettävää työtä, mutta hahmojen kohtalo ei missään vaiheessa rupea toden teolla kiinnostamaan. Draamakohtauksissa ei joko ole minkäänlaista tunnelatausta, tai vaihtoehtoisesti lipsahdetaan melodramaatiikan puolelle. Shanen ja Rickin välinen alfaurosmittelö jatkuu jaksosta toiseen, eikä kumpikaan tunnu kehittyvän hahmona kaikesta kokemastaan huolimatta. Kauden aivan viimeisissä jaksoissa saadaan aikaan pientä muutosta ryhmän dynamiikassa, mutta toisen kauden viihdyttävyyden kannalta muutos tulee liian myöhään. Muiltakin osa-alueilta kauden yleinen taso parani loppua kohden, mutta se ei onnistu nostamaan väsynyttä alkukautta suosta. Kaksi viimeistä jaksoa onnistuvat kuitenkin olemaan jo viihdyttäviä ja jättävät yksittäisinä jaksoina enemmän hyvää kuin pahaa makua suuhun ja pari juonen käännettä jättävät odottamaan kolmannen tuotantokauden alkua yllättävän positiivisin fiiliksin.

Paras jakso: 2x12 Better Angels

The Walking Deadin toista tuotantokautta vaivasi ensimmäisen kauden tavoin epätasaisuus. Parhaimmillaan sarja on hyvää viihdettä, mutta mukaan mahtuu liikaa tapahtumaköyhiä jaksoja ja laimeita hahmoja.

28/50

Justified 3. Tuotantokausi

 

"Hell is empty, and all the devils are here."

 

Kentuckyyn sijoittuva leppoisaa maalaistunnelmaa, bourbonia kittaavia punaniskoja ja nokkelaa mutta realistista dialogia tihkuva Justified päätti kolmannen tuotantokautensa viimeyönä jaksolla Slaughterhouse. Kolmas tuotantokausi sisältää kahden edellisen tavoin kolmetoista jaksoa. Kentucky on miljöönä mukavan poikkeava verrattuna useimpiin jenkkisarjoihin ja se on erinomaisen dialogin ohella ollut yksi niistä tekijöistä joka on nostanut Justifiedin omien suosikkisarjojeni joukkoon. Justifiedin taso ei kolmoskaudella edellisiin vuosiin verrattuna lainkaan laskenut, vaan sarja tuntuu vain parantavan vauhtiaan kausi kaudelta. Hahmot eivät enää tarvitse esittelyä, joten alkupään jaksoissa ei aiempien kausien tavoin ole juurikaan tyhjäkäyntiä, vaan juoni rykäistään kunnolla käyntiin jo kauden avausjaksossa. Pääjuoni etenee vauhdikkaasti ja jaksojuonetkin onnistuvat yllättämään positiivisesti.

Bennetin klaani on kukistettu, mutta pääosan Timothy Olyphantin esittämän U.S. Marshal Raylan Givensin harteille on jälleen lyöty valtava Kentuckylainen lantakasa. Tyttöystävän raskaus ei ainakaan madalla stressikertoimia kun lainvalvojan työkin painaa päälle. Niin Bennetin matriarkka Magsin jälkeen jättämä setelivuori kuin Harlanin huumekaupan herruuskin kiinnostaa useampaakin osapuolta. Äitinsä perintörahojen perässä riehuva Dickie Bennett (Jeremy Davies) aiheuttaa ongelmia, Harlanin afrikanamerikkalaisten rikosklaania pyörittävä Ellston Limehouse (Mykelti Williamson) nostaa päätään ja metkut on mielessä myös vanhan tutun Boyd Crowderin (Walton Goggins) poppoolla. Hommia entisestään hankaloittamaan saapuu vielä Detroitin mafian leivissä oleva maaniselta vaikuttava "carpet bagger" Robert Quarles (Neal Mcdonough). Juoni tihenee loppua kohden ja vaikka kauden päätösjakso ei ihan kahden edellisvuoden tasolle ylläkään, se solmii juonikuviot mukavasti kasaan jättäen katsojan silti janoamaan seuraavaa tuotantokautta.

 "I have the resources and the infrastructure to turn your shitty little project into a money making machine. Gimme an amen... Gimme a god damn amen!"

Sarjan luoja Graham Yost on aiemmilla kausilla täyttänyt sivuosia useilla Deadwoodnäyttelijöillä ja tämän kauden teemana tuntui olevan Band of Brothers. Asiasta ei ole valittamista, sillä sarjan roolitus on jälleen huippuluokkaa. Sarjan mainiosta näyttelijäkaartista löytyi kolmannella tuotantokaudella useampiakin kohtaustenvarastajia. Antagonisteja näyttelevistä Jeremy Davies ja Walton Goggins jatkoivat edellisten kausien tapaan mainiota työtä ja kauden uusi lisäys Neal McDonough oli parhaimmillaan huikeassa vedossa. Toisen tuotantokauden lopetuksen jälkeen tuntui mahdottomalta, että Emmy-voittaja Margo Martindalen jättämiä saappaita Raylan Givensin vastustajana pystyisi kukaan täyttämään, mutta Neal McDonoughin Robert Quarles yllättää epäilijät iloisesti, mutta samalla karmivasti.

Paras jakso: 3x01 The Gunfighter

Justifiedin kolmas tuotantokausi jatkaa sarjan kulkua laadukkaana draamana. Erinomaista dialogia ja toinen toistaan mainiompia näyttelijäsuorituksia täynnä oleva sarjaa suosittelee mielellään kaikille laadukkaan television ystäville.

44/50