Näytetään tekstit, joissa on tunniste FOX. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FOX. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

The Finder

Viimevuonna Bonesin nokkamies Hart Hanson esitteli katsojille "takaoven" kautta liudan uusia hahmoja sarjan kuudennen kauden yhdeksännessätoista jaksossa. Jakso toimi samalla pilottina FOXille uudesta sarjasta The Finder. Eipä mennyt kauaakaan tuon Bones-jakson esittämisestä, kun FOX ilmoitti tilaavansa The Finderia ensimmäisen tuotantokauden verran ja minä jos kuka olin uutisesta innoissani. Hart Hanson on osoittanut taitonsa Bonesissa, joka varsinkin ensimmäisillä tuotantokausillaan oli valloittava sarja. The Finder vaikutti Bonesiakin mielenkiintoisemmalta konseptilta. Riemu jäi kuitenkin valitettavan lyhytaikaiseksi, kun sarjan vasta päästessä kunnolla käyntiin, FOX lopetti tuotannon ensimmäisen vuoden jälkeen. Sarjan persoonallinen tyyli kuitenkin ehti saavuttaa oman fanijoukkonsa lyhyen olemassaolonsa aikana.

Sen lisäksi, että The Finder on Bonesin spin-off, se perustuu Richard Greenerin "The Locator" kirjoihin. En ole kyseiseen kirjasarjaan tutustunut, joten en osaa arvioida kuinka paljon alkuperäismateriaalista on poikettu. Sarjan päähenkilönä on armeijan hommista eläköitynyt majuri Walter Sherman (Geoff Stults). Ennen sarjan alkua Walter on sotahommissa loukannut itsensä tienvarsipommiin. Onnettomuudessa saatujen aivovaurioiden myötä Walterin luonne tuntuu muuttuneen täysin, huumorintajuttomasta majurista muuttui kertarysäyksellä pakkomielteiden ja vainoharhaisten salaliittoteorioiden riivaama boheemikko. Onnettomuuden myötä hän huomaa kuitenkin saaneensa myös asioiden löytämisen lahjan. Walterin eriskummallinen lähestymistapa asioihin tuottaa yllättäviä tuloksia: oli kyse sitten henkilöstä, metsään ammutusta luodista tai kauan sitten kadonneesta ruokareseptistä, mikään ei pysy piilossa Walter Shermanilta. Walterin maine 'löytäjänä' leviää nopeasti ja pian hänen luokseen tulvii ihmisiä ympäri Yhdysvaltoja, jotka kaikki ovat menettäneet ja hukanneet jotain. Walter ottaa mielellään haasteita vastaan, apunaan hänen epätodennäköisen ystävärinkinsä, johon kuuluu U.S Marshal Isabel (Mercedes Masohn), juristigorilla Leo Knox (Michael Clarke Duncan) ja tämän huostassa oleva rikollisuuteen taipuvainen romanityttö Willa (Maddie Hasson).

"The trouble is, usually I find more than what people want."

The Finder jatkaa nykysarjojen jo kohta puuduttavalta tuntuvaa muotisuuntausta, jossa perinteisellä idealla kulkevan ongelmanratkontasarjan muottia rikastetaan eksentrisellä päähenkilöllä. Walter Sherman onnistuu kuitenkin olemaan todella mielenkiintoinen hahmo, eikä sarja omista hänelle kaikkea ruutuaikaa vaan tilaa jää muillekin hahmoille. Tämä osoittautuukin ehkä The Finderin suurimmaksi heikkoudeksi. Siinä missä Walter ja jossain määrin myös Leo ovat todella kiinnostavia hahmoja, sarjan naishahmot jäävät valitettavan laimeiksi ja jaksoihin heille kirjoitetut sivujuonet eivät yleensä juurikaan kiehdo. Hahmot on kuitenkin huono valituksen aihe, koska Geoff Stultsin toikkarointia Walter Shermanina katsoisi mielellään vaikka väliajat olisi täytetty maalin kuivumisella. Kyseessä on ehdottomasti yksi herkullisimmista hahmoista televisiossa viimeaikoina.

Mukavasti poikkeava idea, rento tunnelma, sekä pienet veikeät yksityiskohdat erottavat The Finderin positiivisella tavalla perinteisistä sarjoista, jossa jokaisessa jaksossa päähenkilö ratkaisee uuden ongelman. Sarjan huumori on useimmiten erittäin toimivaa, onkin harmi että sitä tunnutaan säästelevän kun tyyliin tuntuisi sopivan laittaa vielä enemmän kieltä poskelle. Sarjan backdoor pilot-jakso toimi tällä saralla erinomaisesti, mutta valitettavasti sarjan pilottijakson potentiaalia ei onnistuttu täysin lunastamaan kaikissa sarjan jaksoissa. Onneksi kuitenkin pilottijaksossa ihastuttaneista elementeistä tärkein, sarjan omintakeinen rento tunnelma on onnistuttu säilyttämään. Se tekee The Finderista mukavaa katseltavaa silloinkin, kun viikon jaksojuoni sortuu kaavamaisuuteen. Osa jaksoista ei ole juonellisesti kummoisia, mutta joukkoon mahtuu muutama todellinen onnistuminenkin. Pääjuoni ei kunnolla ehtinyt edes käynnistymään, mutta siitä on syyttäminen pelkästään FOXia, joka katkaisi tämänkin sarjan lennon ennenaikaisesti.

Paras jakso: 1x01 An Orphan Walks Into a Bar

The Finder on heikkouksistaan huolimatta tunnelmaltaan piristävän erilainen sarja, jonka kaltaisia televisioon kaivataan ehdottomasti lisää.
32/50

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Space: Above and Beyond

"We thought we were alone"

90-luvun puolivälissä ilmoille pläjäytetty pienelle huomiolle ja yhden totantokauden mittaiseksi jäänyt Space: Above and Beyond eksyi allekirjoittaneen katsottavaksi Totalscifionline.comin 100 parhaan SF-sarjan listalta. Ja onni olikin että päätyi. Lyhyeksi jääneestä kestostaan huolimatta sarja sisältää useita mainioita stand-alone jaksoja, joista varsinkin sarjan päätösjakso on päräyttävää katsottavaa. Sarja lopetetaan tyylillä, vaikka tekijät ovat saaneet tiedot sarjan päättymisestä ilmeisesti vasta viimeisen jakson kirjoitusvaiheessa.


Eletään vuotta 2063 ja ihmiskunta on edistyksessä siinä pisteessä, että uusien planeettojen asuttaminen on mahdollista. Ensimmäinen avaruussiirtokunta kokee kuitenkin karvaan yllätyksen, kun aiemmin tuntematon alienrotu "Chigs" päättää yllätyshyökkäyksellä pyyhkäistä uuden siirtokunnan maan tasalle. Ihmiskunta ryhtyy päättymältä tuntuvaan taisteluun teknisesti edistyksellisiä alieneita vastaan, rinnallaan tankeissa kasvatetut koeputki-ihmiset: "In Vitro's".


Sarjan keskiössä on astronautti Nathan West (Morgan Weisser), jonka rakastettu katoaa Chingsien ensimmäisen hyökkäyksen aikana. West päättää pestautua maapallon yhdistettyihin puolustusvoimiin päästäkseen sinne missä alienit ja kadonnut mielitietty mahdollisesti on. Westin pyrkimykset löytää tyttöystävänsä muodostaa sarjan kolme keskeistä tarina-arkkia ihmiskunnan ja Chigsien välisestä sodan, sekä koeputki-ihmisten ja periteiseen tapaan pyöräytettyjen ihmisten välisten skismojen kanssa.

Sarjan suurin heikkous vaihtelevien näyttelijänsuoritusten ohella on se, että aika on jättänyt tylyt hampaanjäljet tuotantoon. Päivitystä kaipaavat visuaaliefektit on helppo antaa anteeksi, mutta vielä silmiinpistävemmin sotakoneiston realismissa mennään ajoittain metsään ja pahasti. Militaristisen scifin ystävän on kuitenkin helppo katsoa lapsukset läpi sormien ja nauttia sarjasta parin mainion hahmon, sekä James Morrisonin loistavan roolisuorituksen ansiosta. Space: Above and Beyond oli vakavamielisemmän scifin edustajana edelläkävijä ja tylyllä sodankuvauksellaan toiminut suunnannäyttäjänä esimerkiksi Battlestar Galactican 2003-vuoden remakelle.

Paras jakso: 1x24 ...Tell Our Moms We Done Our Best

Space: Above and Beyond on lajityypin ystäville nautinnollista katsottavaa, jos osaa antaa anteeksi ysärimeiningin. Jaksojen taso heittelee keskenään valitettavan paljon, mutta parhaimmillaan sarja on mainiota sotascifiä.
35/50

lauantai 15. tammikuuta 2011

Arrested Development 1. tuotantokausi

Arrested Development on Mitchell Hurwitzin 2000-luvun alussa luoma kolmituotantokautinen komediasarja. Arrested Development sai kriitikoilta huikeita arvosteluja ja loi nopeasti vankkumattoman fanikannan, mutta katsojaluvut eivät tyydyttäneet kanavapomoja ja sarja jäi kolmetuotantokautiseksi. Ensimmäisellä tuotantokaudella sarjassa on kaksikymmentäkaksi parikymmentäminuuttista jaksoa.

Arrested Development alkaa kun Bluthin perheyrityksen päämies, hyvätuloisen perheen isä tuomitaan talousrikoksista vankilaan ja pallo heitetään hänen pojalleen Michaelille (Jason Bateman). Michael on perheen ainut täysijärkinen ja inhimillinen hahmo, siinä missä loput perheestä ovat itsekeskeisiä tomppeleita, jotka tekevät Michaelin elämästä ja perheyrityksen pystyssä pitämisestä täyttä tuskaa.

Sarjan komiikka perustuu karikatyyrimäisten ja hölmöilevien hahmojen lisäksi nopeille leikkauksille ja sanaleikittelyille. Arrested Developmentin persoonalliseen tyyliin kuuluu mm. kohtauksia joissa dialogin kesken kuva siirtyy muutamaksi sekunniksi muualle, kun halutaan valottaa jonkun hahmon taustatarinaa. Välillä taas sarjan kertoja puuttuu tapahtumiin mm. perheen vanhimman pojan retostellessa naisseikkailuillaan, kertojaääni kertoo mitä todellisuudessa tapahtui. Sarjan valttina on myös jaksosta toiseen kiertävät vitsit joista omaksi suosikikseni nousi silloin tällöin hoettava "I've made a huge mistake".

Paras jakso: 1x10 Pier Pressure

Arrested Development on keskivertoa hauskempi ja nokkelampi komediasarja, jonka piilotetut ja useampien jaksojen mittaiset vitsit takaavat sen, että sarja kestää useammankin katselukerran. Ensimmäisellä tuotantokaudellaan sarja ei kuitenkaan pääse vielä ihan täyteen vauhtiin, eikä ota täyttä hyötyä irti persoonallisesta tyylistään.
35/50